Niinisalon tykkivaljakko elävöittää harvinaista perinnettä

Niinisalon Ratsastajat ylläpitää ainutlaatuista perinnetykkivaljakkoa. Koko maailmassa on vain muutamassa maassa vastaavanlaista toimintaa. Yhdistys haluaa välittää oppia nuoremmille sukupolville. Leader-hankkeella säilytetään perinteitä.

Niinisalon Ratsastajien tallilla Kankaanpäässä käy kuhina, kun vanhoihin asepukuhin sonnustautuneet miehet ohjeistavat tallityttöjä ja -poikia. Tallipihassa seisova suomenhevostamma vastaa pitkällä hirnahduksella tallissa vielä vuoroaan odottavalle ruunakaverilleen samalla kun Niinisalon Ratsastajien puheenjohtaja Pekka Termala varustaa tottuneesti hevosta perinnevarusteisiin. Yhdistys elävöittää vanhaa tykkivaljakkotoimintaa.

– Hevosella oli suuri merkitys Suomen tykistölle sotien aikaan, sillä tykkejä vedettiin hevosilla, Termala sanoo.

Yhdistyksen koulutetut hevoset vetävät kalustoon kuuluvia vuoden 1902 kanuunoita. Kanuunaa kuljetetaan entiajan tapaan vaunulla, jota vetämään tarvitaan neljä hevosta, joista kahta ratsastetaan. Edellä ratsastaa tykinjohtaja ja mukana on lisäksi useampi tykkimies.

– Minulla on harvinaislaatuinen kunnia olla Suomen kenttätykistön viimeinen hevospatterin päällikkö, toimintaa vetävä Termala kertoo.

Niinisalon perinnejaoston miehet ja hevoset

Niinisalon varuskunta Kankaanpäässä oli Suomessa viimeinen paikka, missä  hevostykistötoimintaa vielä oli. Termala muistelee haikeasti, miten viimeiset tykistöhevoset myytiin loppiaisaattona 1971.

Kankaanpäänseudun tykistökilta ja Niinisalon Ratsastajat ry näkivät tärkeäksi, että perinteitä pitää säilyttää. Niinpä sai alkunsa yhdistyksen perinnejaos, joka tykkivaljakkotoimintaa edelleen harrastaa.

Puolustusvoimat lopetti 90-luvulla lopunkin hevostoiminnan, ja Niinisalon Ratsastajat ry päätti ostaa armeijan viimeisestä huutokaupasta 12 hevosta valjakkotoimintaa varten.

Kysyntää elokuviin ja tapahtumiin

Tykkivaljakon hevoset ja miehet ovat varsinaisia filmitähtiä, sillä he ovat olleet mukana mukana yli 20 elokuvassa. Kotimaisiin sotaelokuviin ja sarjoihin, kun tarvitaan hevosvetoista tykistöä. Tykkivaljakko on ollut mukana esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla elokuvien uusimmissa versioissa.

Tykkivaljakko esiintyy näytösluontoisesti erilaisissa armeijan ja maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksissa. Valjakon voi tilata myös muihin tapahtumiin, ja se onkin esiintynyt monenlaisissa juhlallisuuksissa ympäri Suomen.

Pekka termala laittaa suitsia hevoselle

Yhdistyksen perinnejaoksella on toistakymmentä aktiivista jäsentä. Huolena on kuitenkin ollut toiminnan jatkuvuus miesten ja hevosten vanhetessa. Yhdistys päätti hakea Leader Pohjois-Satakunnalta rahoitusta toiminnan ylläpitämiseen ja perinteen säilyttämiseen.

Leader-kehittämishankkeen yhtenä tärkeänä päämääränä on saada välitettyä toiminnassa tarvittavia taitoja ja tietoja eteenpäin nuoremmille hevosharrastajille. Myös hevoset välittävät taitonsa eteenpäin, sillä vanhat hevoset opettavat uusia valjakossa.

– Perinteitä pitää pyrkiä säilyttämään ja samalla kunnioittaa myös suomenhevosta, Termala toteaa.

Suomenhevosella oli iso merkitys sotien aikaan niin armeijan palveluksessa kuin kotirintamallakin työhevosena. Niinisalon ratsastajien tallilla asustaa Suomen viimeisiä armeijan käytössä olleita hevosia.

Tyttö ja poika harjaavat hevosta.

Niinisalon Ratsastajien ”Perinnetykkivaljakko” -hankkeessa koulutetaan maailmanlaajuisestikin harvinaista hevostoimintaa nuoremmille hevosharrastajille.

 

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin