Yksinkertaiset vinkit tietoturvan parantamiseen

Tietomurrot, tietoturvaloukkaukset, sähköpostikalastelut ja huijaustekstiviestit ovat lähes viikoittaisia uutisaiheita. Turhaan paniikkiin ei kuitenkaan ole aihetta, kunhan huolehtii, että muutama perusasia on kunnossa.

 

Pitovoimaa Pyhäjärviseudulle -hankkeessa on viime viikkoina keskitytty arjen turvallisuuden parantamiseen. Tietoturva on tässä olennainen osa, sillä lähes jokaisella on käytössään tietokone, tabletti tai älypuhelin. Senioreille suunnatussa Turvallisesti verkossa kaiken ikää -koulutuksessa Tomi Suovanen Kokemäen TS-Datasta antoi vinkit parempaan tietoturvaan.

Mies piirtoheittimen edessä

Tomi Suovanen neuvoo tietoturvan perusteissa.

Katse käyttöliittymään ja ohjelmistoihin

Android vai IOS? Mikä Windowsin versio? Onko käyttöjärjestelmä tuettu? Tomi Suovanen kertoo, että käyttöjärjestelmät ovat tietyn elinkaaren ajan tuettuja.

– Se Windows, joka ostettiin vuonna 2000 ei ole enää ajan tasalla. Se tarkoittaa, että järjestelmä ei toimi kunnolla ja siinä on paljon heikkouksia, joiden kautta riittävät taidot omaava voi murtautua järjestelmään sisälle. Käyttöjärjestelmän päivittäminen tuettuun versioon on turvallisen verkon käytön perusta.

Myös ohjelmistot pitää puhelimessa ja tietokoneessa olla päivitettyinä. Haittaohjelmilta kannattaa suojautua virusturvaohjelmalla.

– Vaikka ohjelmiston päivitys saattaa vaikuttaa siihen, että ohjelma ei toimi samalla tavalla kuin ennen, ne kannattaa aina tehdä. Päivitys tuo hyviä asioita ja tekee ohjelmistosta turvallisemman, Suovanen opastaa.

Seniorit koulutuksessa

Seniorit miettivät, mitä tapahtuu, jos sormenjälkitunnistukseen käytettävä sormi vahingoittuu. Sormenjäljen lisäksi puhelimeen tai ohjelmiin pääsee kirjautumaan vaihtoehtoisella tavalla, kuten PIN-koodilla.

Laitteen pääsyasetukset ja varmuuskopiointi

Salasanoja ja käyttäjätunnuksia on tänä päivänä aivan älytön määrä, joten niissä on muistettavaa. Tomi Suovanen kehottaa kirjoittamaan salasanat itselleen muistiin.

– Tosin salasanoja ei kannata säilyttää tietokoneen vieressä tai näppäimistön alla, eikä edes työpöydän laatikossa. Itselläni salasanat ovat selaimen muistissa.

Kaksi tärkeintä käyttäjätunnusta ja salasanaa kannatta kuitenkin painaa mieleen. Toinen on verkkopankkitunnukset ja toinen sähköposti.

– Joskus voi käydä niin, että tietoihin on pakko päästä käsiksi jollakin toisella laitteella. Silloin salasanat täytyy muistaa. Sähköposti on tärkeä siitäkin syystä, että useimmiten unohtuneiden käyttäjätunnusten ja salasanojen palautus tapahtuu sähköpostin kautta. Joten älä hukkaa yhteyttäsi sähköpostiin.

Älypuhelin tuo tullessaan vielä vähän lisää muistettavaa. Puhelimessa on tavallisesti kaksi PIN-koodia. Toista käytetään SIM-kortin lukitukseen ja toinen avaa näytön lukituksen.

– SIM-kortin PIN-koodia kysytään, kun puhelin käynnistyy uudelleen. Se kannattaa muistaa, koska kolme kertaa väärin laitettu koodi lukitsee puhelimen.

 

Turvallista toimintaa verkossa

Moni miettii verkkopankkiasioinnin turvallisuutta. Tomi Suovanen lohduttaa, että selaimen ja pankin välinen liikenne on aina salattu. Siihen ei kolmas osapuoli pääse väliin. Lisäksi verkkopankkiin kirjautuminen edellyttää käyttäjätunnusta, salasanaa ja pankkisovellusta tai vaihtuvaa salasanalistaa. Jos näitä kaikkia kolmea ei ole, verkkopankkiin ei pääse.

– ­Varkaat pääsevät verkkopankkiin vain, jos itse annamme heille luvan, Suovanen sanoo.

Useimmiten tämä käy vahingossa. Sähköpostin kalastelukirjeet ovat yleisiä. Sähköpostiohjelmien roskapostisuodatukset ovat hyviä, mutta kalastelukirjeetkin kehittyvät koko ajan paremmiksi. Myös häiriösoitot ovat yleistyneet.

– Suomalaisille soittajille voi vastata, mutta ulkomailta tuleviin soittoihin ei ehkä kannata. Voi niidenkin kanssa puhua, jos osaa kieltä. Pankkitunnuksia ei kuitenkaan kuulu jakaa kenellekään.

Sosiaalisen median kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Suovanen kehottaa miettimään kaksi kertaa, mitä tietoja itsestään jakaa. Identiteettivarkaudet ovat tänä päivänä todella yleisiä.

– Muista myös se, että uuden käyttäjätilin luominen ei ole salasanan palauttamista. Uusi käyttäjätunnus on aina uusi identiteetti. Jos joku sanoo, että minulla ei ole mitään salattavaa, se on p**kapuhetta. Jokaisella on salattavaa.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin