Opintomatka Iittiin 18.-19.6.

Jos sydämesi sykkii kyläkehittämiselle, kotimaan matkailulle, villiyrteille, reippaalle talkoohengelle tai kulttuurille, niin tämä opintomatka on juuri sinulle!

Lauantaiaamuna 18.6. bussimme starttaa kohti itää ja luvassa on monipuolista ohjelmaa, joka antaa varmasti hyviä ideoita muhimaan oman kotiseudun hyväksi!

Lauantain pääkohde on Vuolenkosken kylä, josta olettekin saattaneet kuulla Vuolenkosken ihmeenä tarinoita kerrottavan, eikä ihme!! Kylällä toimii aktiivisen kyläyhdistyksen lisäksi muun muassa oma kehitysyhtiö, asukasluku on kasvanut 2000-luvulla reilulla sadalla, kesätoriperinne on vuosikymmeniä pitkä ja tapahtumatoiminta sekä palvelutarjonta on runsasta! Vuolenkoski on valtakunnallinen vuoden kylä 2014 ja tämän vuoden 2022 Päijät-Hämeen kylä.

Vuolenkoskelta suuntaamme Kimolan kanavan ohittaen majoitukseemme, joka esittäytyy meille tarkemmin aamiaisen yhteydessä sunnuntaina. Iitin kirkonkylässä kuulemme Länsi-Kymen kulttuuritiestä säästä riippuen joko ulkoilmassa kesäteatterilla tai sen vieressä kotiseutumuseolla. Päivän päätteeksi nautimme herkullisen villiyrtti-illallisen ja kuulemme sen laatineesta yrityksestä tarkemmin. Myös paikallinen Leader-ryhmä Pohjois-Kymen Kasvu liittyy seuraamme illalliselle ja esittäytyy.

Sunnuntaina 19.6. ennen kuin suuntaamme kotiin pysähdymme vielä Iitin Rantamakasiinille tapaamaan paikallisen monitoiminaisen Tanja Rautavirran, joka on ollut aiemmin myös paikallisella Leader-ryhmällä töissä. Hän esittelee muun muassa kehittämäänsä kyläralli-konseptia ja monta muuta mielenkiintoista paikallista tarinaa! Iitistä suuntaamme Hollolaan, jossa nautimme sekä lounaan että kuulemme Hollolan Nuorisoseuran toiminnasta, ennen kaikkea Hollo ja Martta virtuaalifestivaalista. Kotiseudulle palaamme n. klo 15.30.

Osallistumismaksu (sis. ohjelma, kuljetukset ja majoitus herkkuaamiaisineen) on vain 20€/hlö. Lounaat ja päivällinen ovat omakustanteiset. Lauantain lounaan maksamiseen tulisi varata mukaan käteistä.

Meille on varattu pikkubussi ja kaikki Lomakivessä vapaana olleet majoitustilat, eli paikkoja on rajoitetusti.

Ilmoittaudu siis pian, kuitenkin viimeistään pe 10.6. TÄLLÄ LOMAKKEELLA! Vaihtoehtoisesti voit soittaa Piia Palmgrénille.

Tämän hetkinen ohjelma:

LA 18.6.

7.30 Lähtö Kauttuan Yritystalolta (Luvalahdentie 1, Kauttua)

7.45 S-market Säkylä (Palomiehentie 10, Säkylä)

Matkalla pysähdys

11.30 Vuolenkosken kesätori (omatoiminen kiertely)

12.00 Lounas (omakustanteinen, 12€/hlö HUOM! Varaa käteinen)

13.00 Vuolenkosken kylän toiminnan yleisesittely

13.30-16.00 opastettu kierros eri kohteisiin Vuolenkoskella

Mahdollisesti stoppi Kimolan kanavalla

16.45 Majoittuminen Lomakivi

17.30 Länsi-Kymen kulttuuritiehen tutustuminen (kesäteatteri/kotiseutumuseo)

18.30 Villiyrtti-illallinen ja esittelypuheenvuoro Virpin Keittiöllä (omakustanteinen, 23€/hlö), mukana myös Leader Pohjois-Kymen Kasvu

20.30 paluu majoitukselle, jossa saunomismahdollisuus

SU 19.6.

8.00-9.00 Aamiainen, Lomakivi esittäytyy

9.15 Lähtö majoituksesta

Iitin Rantamakasiinilla kuulemme esimerkkejä paikallisesta kehittämisestä (esim. Kyläralli-konsepti ja Voimakylät)

11.00 Hollolan Nuorisoseurantalo Kukko, lounas ja toiminnan esittely

Tarvittaessa tauko kotimatkalla

Takaisin Pyhäjärviseudulla n. klo 15.30

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin